tiistai, 3. tammikuu 2012

Virkattu peitto lastenvaunuihin

Olen hurahtanut virkattuihin neliöihin, ovat nimittäin mukavaa ajanvietettä. Neliöistä tehty peitto vaunuihin syntyy melko nopeaa, koon kun ei tarvitse olla kovin iso. Tarkoituksena siis pitää peittoa lapsen jalkojen päällä. Kovemmille pakkasille (jos niitä tälle talvelle edes saadaan) meidän sällillä on olemassa ihan kunnon lämpöpussi, joten en viitsinyt alkaa tätä peitettä vuorittamaan esm fleece-kankaalla.

Lankana aikanaan ystävältäni ilmaiseksi (!!) saatua Rondon villaista Marimba-lankaa kaksinkertaisena, en ole varma onko ko lankaa enää edes myynnissä. Virkkuukoukku nro 5. Yhden ruudun koko n. 22cm x 22cm, peiton koko reunuksineen 54cm x 77cm.

Reunus on ehkä hieman "tyttömäinen" mutta antaa kivaa ilmettä. Ja jospa minä sen tytönkin vielä joskus saisin;) Idea saatu jo aikaisemmin mainitusta Tina Solheimin kirjasta.

Minulla on jo pidemmän aikaa ollut haaveena virkata iso päiväpeitto. Katsotaan saanko koskaan aikaiseksi. Haaveilla kuitenkin voi aina vai mitä?

maanantai, 5. joulukuu 2011

Paitaa ja sukkaa pukkaa..

Onko muilla koskaan sellainen olo, että kokoajan tohottaa menemään, mutta mitään ei oikeastaan tapahdu? Allekirjoittaneella on viimeaikoina ollut turhankin kanssa sellainen olo.. Aloitan uuden käsityön innoissani, mutta työn valmiiksi saaminen onkin sitten jo toinen juttu.

Viime talvena lupasin tehdä miehelleni villapaidan, mutta jäi suunnittelun asteelle. Tänä syksynä viimein aloitin paidan ja sain sen jopa valmiiksi asti! Nyt saa ne pakkaset tulla;)

Ohje löytyy jo tutuksi tulleesta Novitan kevät 2010 -lehdestä. Lankana Novitan Nalle, ohjeessa menekiksi sanottiin 800g, mutta itsellä jäi pari kerää ylimääräiseksi. Niistä tulee ainakin itselle pitkävartiset sukat ja lankaa riittää varmasti myös pojan sukkiin. Puikot nro 3½. 

 

Älkää kokeilko tätä kotona.. Pojjaan sukat kudottu jo kertaalleen käytetystä Tico ticosta, lanka kärsii purkamisesta melko paljon ja täten myös uuden työn jälki on kammottavaa.. No, jätkä on vasta vajaa 2v, joten hän ei ehkä välitä;) 

Koulumme on nykyään aivan jäätävän kylmä paikka ja ajattelinkin tehdä itselleni oikein paksun villapaidan kouluun jotta tarkenen.. Paita tulee Dropsin Eskimo langasta, ihana ja nopea lanka neuloa! Ja varmasti lämmin! Nyt vain pitäisi saada itseä niskasta kiinni jotta kesä ei ehdi tulla ennen työn valmistumista:) Jospa tuo tänään satanut lumi antaisi hieman motivaatiota.

perjantai, 7. lokakuu 2011

Käsitöitä, käsitöitä..

Olen NIIN onnellinen että syksy on taas täällä. En kesäisin saa aikaiseksi tehdä juurikaan käsitöitä, mutta näin syksyisin kaivan kutimet esiin. Tällähetkellä keskeneräisiä töitä löytyy vaikka muille jakaa (en silti jaa!) mutta jotain on myös valmistunut:

Novitan mallistoa oleva kietaisujakku, lankana Rose Mohair, puikot nro 5.

Olen aivan rakastunut norjalaisen Tine Solheimin Leikkiä langoilla -kirjaan. Tämä hame on yksi hänen malleistaan, alunperin ohje on mekolle, mutta itse en ole oikein mekkoja oppinut pitämään. Virkkasin hameen Novitan Kotiväki -langalla, mikä ei välttämättä ollut fiksuin ratkaisu, hame nimittäin venyy käytössä ikävästi. Yksi ratkaisu on virkata hameeseen vyölenksut ja käyttää vyötä.. Oli miten oli, tälle syksylle tuskin tulee tätä enää päälle pistettyä, mutta ensi kesänä sitten:)

Yksityiskohtaa vyötäröltä..

Näistä pidän! Novitan virkatut tossut, lankana kaksinkertainen Huopanen, koukku nro 10. Ihanan pehmeät ja lämpöiset jalassa ja nopeat tehdä! Näitä voisi innostua tekemään enemmänkin;)

Hyvää syksynjatkoa!

sunnuntai, 1. toukokuu 2011

Virkattu kori ja neulottu/virkattu torkkupeitto

Ostin aikanaan alekorista Novitan Flip flop -lankaa ja vielä vihreänä..Väri jonka normaalisti kierrän mahdollisimman kaukaa. Lankakerien aikansa laatikossa homehduttua päätin tehdä niistä pojalleni korin, hänelle tuo väri on sallittu;)

Kori virkattu kaksinkertaisesta Flip flopista nron 8 koukulla. Halkaisija n 18cm ja korkeus 16cm. Kovin suurta koria ei ko langasta kannata näköjään tehdä, ei tule tukevaa. Tekemäni koko pysyy vielä kasassa:)

 

Sain tänään valmiiksi yhden ikuisuusprojekteistani. Aloitin kyseisen torkkupeiton muistaakseni alkuvuodesta 2006 (!!!) ja nyt se on viimein valmis!

Peitto on neulottu kahdeksasta osasta ja reunat virkattu. Valmis koko n 110cm x 140xm. Lankoina Novitan Isoveli ja 7-veljestä -lankoja (seiskaveikka kaksinkertaisena). Puikot nro8. Osa käytetyistä väreistä on jo poistunut valikoimista, mikä teki työstä jopa uuvuttavan ja välillä työ lojui pitkiäkin aikoja kaappien perällä. Tein myös alkajaiseksi hieman typerän valinnan kun päätin tehdä osan kaksinkertaisesta langasta. Peiton hinta on noussut varmasti melko huimaksi, joten jo tästä syystä en suosittele moista valintaa! No, ainakin on lämmin;) Jos nyt tekisin saman työn, valitsisin pelkän Isoveljen..

Pohdin pitkään millaisen reunuksen teen ja lopulta päädyin virkkaukseen. Lopputulokseen olen tyytyväinen.

perjantai, 1. huhtikuu 2011

Neulottua ja virkattua

Käsityörintamalla on ollut hieman hiljaista viimeaikoina, mutta jotain olen saanut valmiiksi kaapin perältä.

Tämän paidan ohje löytyy Suuresta käsityöstä, viime vuodelta, mutta en uhaksenikaan muista mistä;) Tässä lankana Novitan Luxus Cotton. Puikot 3½. Hihoihin oli tarkoitus neuloa myös pitsineuletta, mutta laiskuus iski ja tein sileänä.

Perushihatin (taivas, vihaan tuota sanaa!) Novitan Jenika -langasta. Löytyi jostain alekorista ja yllättäen tarttui mukaan. Pinta Novitan kevät 2010, malli 68. Muuten työn mitat heitetty omasta päästä.

 

Minulla on lojunut vanhoja Novita Tennesee -keriä laatikoissa enkä ole niille keksinyt mitään fiksua tarkoitusta. Viimeisimmässä Novitan lehdessä olikin sopivasti virkatun laukun malli kyseiselle langalle. Ja eikun tekemään..

Koska virkatut tai neulotut laukut harvoin kestävät kunnolla painoa, tein laukkuun vanhasta tyynyliinasta vuorin. Leikkasin kankaasta laukun mallisen palan (tyynyliinahan on suoraa kaksinkertainen:) ) ja saumuroin palat. Miksipä ei mennä sieltä missä aita on matalin..

 

Ompelin sankojen kohdalle reiät ja tikkasin vuorin laukkuun. Koneessani on mahdollisuus tehdä ympyröitä napinläpiä, mutta tavallinenkin olisi käynyt yhtä hyvin. Onpahan nyt käytetty vanhat langat ja kangas!